Sain Äitienpäivälahjaksi tytöiltä uuden kännykän. Puhelin on isokokoisen ja selkeällä näytöllä, että huononäköinen mammakin saa tekstistä selvää. Ihana lahja! Vaan sittempä koitti toissaviikolla vihdoin lämminpäivä ja ulos piti päästä, muttei puhelin mahtunutkaan vanhaan pussukkaan. Otin sitten lankaa ja virkkuukoukun ulos mukaan ja istuin (vihdoin) pihalla virkkaamassa ja siinäpä tämä pussi sai alkunsa. Mikään ei voita kesän ensimmäisen ulkovirkkuu/neulonta kerran tunnetta!
Viimeviikon olin aika huonossa kunnossa ja sen mitä jaksoin virkkasin kolminkertaisesta ohuesta, vanhasta pellavalangasta kiinteitä silmukoita. Ensin työstä piti tulla laukku, vaan keskenkaiken keksinkin kasvopyyhkeen itsellein virkkata, lisäsin vain pitkille reunoille pitsimäisempää kuviota ja siinäpä pyyhe sitten olikin. Koukku oli 2,5 (kuten puhelinpussissakin) ja lanka saattoi olla samaa ikäluokkaa kuin minäkin (eli ikivanhaa). Meni muuten samanverran aikaa lankojen selvittelyyn kuin virkkaamiseenkin, pellavan perusominaisuus kokemukseni mukaan on sotkeutuminen ja tässä kun kolme ohutta säiettä kulki, niin sotkuahan siinä riitti. Kuvassa pyyhe on jo pesty ja pyöritetty kuivausrummussa pehmentymässä ja irtoroskat poistamassa. Kyllä nyt kelpaa naamaa kuivata!
Ensimmäinen "rakastaa, ei rakasta" kukkanenkin oli jo auennut.
Akilleijoja pihassa kasvaa monenvärisiä ja ovat kerrassaan kuvauksellisia kukkia.
Vihdoin myös iirikset aloittivat kukintansa.