Quantcast
Channel: Mammutin puikot
Viewing all 198 articles
Browse latest View live

Virkattu pusero!

$
0
0
Kiitokset toiseksi vanhimmalle tyttärelle, sekä näiden puserokuvien ottamisesta, että yläpalkin ja kuvan tekemisestä! Tykkään niistä kovin paljon ja jos joku ei tunnista, niin kuvassa on Soodi-kissa kera lempihiirensä ja ne lankavyyhdit on toissakesäisistä kasvivärjäyksistäni. Yritin jo vaihtaa blogin pohjaväriä sopivammaksi, mutta jostain syystä en siinä onnistunut, yritys vaihtaa jatkuu, kunhan saan neuvoja (olen aiemmin onnistunut vaihtamaan helposti).

Heinäkuun helteiden ja viileämpienkin pävien aikana virkatun puseron kaulusta asettelen kuvauskuntoon:


Taisi siinä melkein se heinäkuu vierähtää tätä virkatessa, tosin välissä virkkasin boleron ja aika monenlaista pikkutyötä. Isompaa melkein valmista virkkuuta kun ei lomareissuille viitsinyt mukaan ottaa ja välillä virkkuu oli monia päiviä koskematta. Lopulta sitten heinäkuun viimeisenä päivänä päättelin lopulta viimeisetkin langanpäät ja pusero valmsitui.


Joululahjaksi sain tyttäriltäni lahjakortin Susun puotiin ja siellä oli ihanan väristä bambu-puuvillalankaa, jota puoli kiloa lähti mukaan muiden lankojen kanssa.. Eli talvesta lähtien lanka odotteli sopivaa ohjetta, jota ei sitten koskaan löytynyt. Mielessä oli alusta asti pitkähihainen, virkattu "kevytpusero" viileämpien kesäpäivien varalle. Loppujen lopuksi sitten valmiin ohjeen puuttuessa virkkasin puseron ilman ohjetta ja ihan mielikuvaa vastaavahan tästä tuli.


Mallikuvion otin netistä, vähän sitä muokkaamaankin jouduin ja rehellisyyden nimissä tunnustan, että lopussa oli aika tylsää virkata samaa kuviota. Lanka oli turhan löyhäkierteistä, mutta muuten mukavan tuntuista, TeeTee Bamboo (42% puuvilla 58 bambuviskoosi), koko puolenkilon paketti puseroon meni, koukun koko oli 3 mm.

Yleensä teen itselleni neuleisiin liian pitkät hihat (olen perheen ainoa lyhtykätinen) ja tätä tehdessä päätin olla ovela ja virkattuani ensimmäisen hihan, kostutin ja pingoitin sen  siinä vaiheessa, kun kuvitteln hihan olevan liian lyhyt vielä. Ja kyllä kannatti näin tehdä, sillä kostutus ja pingoitus venytti hihaa sopivan pituiseksi, ellei jopa aavistuksen liiankin pitkäksi. Aloittaessa kuvittelin vielä jonkinlaiset reunavirkkaukset tekeväni, helmaan, hihansuihin ja pääntielle, vaan lanka ei siihen riittänyt ja toisaalta, en niitä enää noihin kaipaakkaan. Tykkään tästä juuri tällaisena!


Aurinkoisia loppukesän päiviä!


Saunatonttuja nurmella!

$
0
0
Eiks näistä hatuista tulekkin tontut mieleen?


Mut oikeasti näiden tonttumuodossa on tarkoituksensa. Luin jostain, et saunahatuissa pitäs olla "ilmatilaa" ylhäällä ja niinpä siit tein muutaman testihatun. Muuten nämä istuu hyvin pään muotoon, takaosa on matalammaksi muotoiltu lyhennetyillä kerroksilla, eli suojaa korvia ja niskaakin (sopisi myös paljussa käytettäväksi). Vuosia sitten tein itselleni saunahatun, jota ilman en enää edes osaisi saunassa olla. Lankana näissä on Pirtin hahtuvaa ja hahtuvalankaa, puikot 5 mm hahtuvassa ja 7 mm hahtuvalangassa. 


Muutakin huovutettua olen jo tehnyt, näitä on täällä blogissa esitelty jo moneen kertaan vuosien aikana... Aloin jo tekemään näitä huovutushommia valmiiksi talvea ja Joulua varten, koska langat ostin kesällä ja kun suoraan pistää puikoille ei tarvitse kaappeihin lankoja järjestää... Tai rehellisesti sanoen lankakaapit on täynnä, joten parasta heilutella puikkoja ahkerasti! 


Rumpalipoikaruukussa pelakuu innostui kukkimaan monen kukkavarren voimin!

Verkossa!

$
0
0
Nyt olen verkossa hahtuvaan:


Ensin meinasin ihan vähän vaan kokeilla, yhden huivin verran, mut eihän se niin toimi...

Nämä kaikki on tehty Pirtin Kehräämön kaksisäikeisestä hahtuvasta 5 mm koukulla virkattu "verkot" 5 mm ja puikoilla neulottu muu osuus. Ohjeetta, tietenkin. Olen joskus vuosia sitten verkkoa käyttänyt ainakin lapasten suussa ja jossain kasseissa.


Ylä-ja alakuvassa sama setti, oikea väri on noiden kuvien värien välistä. Yläkuvan otin auringossa, alakuvan varjossa, kummankaan väriin en ole tyytyväinen, mut akku alkoi loppua ja oli tyytyminen näihin. 

Tässä setissä hattu tehty niskasta syvemmälle tulevaksi lyhennetyillä kerroksilla ja istuu todella hyvin päähän, ei vaan ollut mallipäätä kuvauksiin. Huivi/keeppi sopii erikokoisille hartioille vaihtamalla "napinreikää", nappipallukan huovutin koneessa myös.  Lapasissa intialainen peukalokiila, sopii hyvin myös huovutettuihin lapasiin.


Sama setti ilman hattua (toistaiseksi) lilana ja kerrankin lilan värin onnistuin kuvaamaan oikeaksi (tällä näytöllä).


Yllättävän kevyt, mutta lämmin tuo verkkohuivi/keeppi on. Toivottavasti vielä aikaa menee, ennenkuin näitä tarvitaan... Tänään on kesäisen lämmin päivä ja aionkin mennä ulos aurinkovärjäystä tekemään.


Jaaha, taas kuvat meni yhteen, noh olkoon. Tarkoitus olikin näyttää miten samoja värejä on jo korallikannukan lehdissäkin.

Hyvää elokuun viimeistä viikkoa!


Sadonkorjuuta!

$
0
0
Viimeviikolla kävelin pihalla ja tuijotin hetken tuttua paikkaa hämmästyneenä!
Huomaatko, mitä hassua kuvassa on? Postauksen lopussa kerron mitä hämmästyin. 


Liityin mukaan Sukkasatoa keräämään ja nämä tossut kärrään perunalaariin.

Kaikkien langat Pirtin kehräämön lankoja, neulottu 7 mm puikoilla ja huovutettu pesukoneessa. Ohje on muovautunut vuosien varrella omanlaisekseni ja toimivaksi käytössä osoittaunut.
Vaaleanpunaiset tossut kokoa n. 38, virkattu kukka koristeena, langankulutus reilu 100g.
Siniset kooltaan n. 41, hahtuvalankaa kului n. 150g.
Harmaat tossut kokoa n. 40 ja näissä villalanka kaksinkertaisena. kulutus 200g.


Ja vielä on elokuun neulomusten yhteenveto tekemättä, joten:

Elokuussa neulottua: 

  • Liivi Henkalle puuvillasekoitetta 200g
  • 3 Huovutetut puputossut hahtuvalankaa reilu 400g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • Huovutetut lapaset hahtuvaa nafti 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • Huovutetut lapaset hahtuvaa nafti 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa reilu 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa reilu 100g
  • Huovutettu hattu hahtuvaa 100g
  • Huovutettu keeppihuivi hahtuvaa nafti 200g
  • 2 Huovutettua patalappua hahtuvaa reilu 100g
  • 2 Huovutettua cooleria hahtuvaa 100g
  • Virkattu penaali puuvillasekoitetta 50g
  • Huovutettu hahtuva "keeppi" 150g
  • Huovutettu kännypussukka ja patalappu hahtuvaa yht. reilu 50g
  • Huovutettu saunahattu hahtuvalankaa 150g
  • Huovutettu saunahattu hahtuvalankaa reilu 100g
  • Huovutetut tossut miesten kokoa hahtuvalankaa reilu 150g
  • Huovutettu saunahattu hahtuvaa 150g
  • 3 Huovutettua tölkkicooleria hahtuvaa 100g
  • Virkattu tytön hattu puuvillaa 100g

Yhteensä 2 kg 900 g ja 26 työtä.

Ja vielä yksi kuva, josta varmaan jo huomaat, mitä ihmettelin...


Sienihän se siellä männyn oksan päässä oli noin 4 metrin korkeudessa:


Orava (ilmeisesti) oli sienisatoa kerännyt!

Oli se aika outo hetki, kun sienen huomasin ja hieraisin silmiäni, näenkö oikein!
Aikamoisia sadonkorjaajiahan oravat on, liekkö tässä tarkoitus ilmakuivattaa sieni vai vain piilottaa varmaan talteen... 

Hyviä sadonkorjuita itsekullekkin ja omalla tavallaan!


Pöllöilyä!

$
0
0
Tässä on viimeajat oltu kovin eläimellisiä mammuttilassa!

Tyttärelle tein päiväkoti-tätinä harjoittelua varten "työtunikan", saattaa näitä tunikoita tulla jatkossakin...
Aloitin helpolla kokeilulla ja aplikoin pöllön oksalla, kaikki aplikointikankaat on fleeseä, joiden taustalle silitin tukikankaan:


Tunikan kangas on vuosia odotellut kaapissa vuoroaan, hivenen liukaspintainen tiivis neuloskangas. Kaavan muokkasin vanhassa lehdessä olleesta mekosta. Fleesetkin kaapista löytyneitä ja jopa vinonauhaa pöllön väreissä löytyi hyllystä. Aika kiva ja varmaan lasten huomion saava tunikasta tuli, melkein teki itsellekkin mieli tehdä... Monta erilaista kuviota olis jo valmiiksi mielessä, kunhan saisi aloitettua tehdä, mutta sitä ennen täytyy löytää kaupasta kaksipuoleista silityskangasta, varsinkin pienet kankaiset kuviot on niin paljon helpompi ja siistimpi laittaa sillä paikoilleen.


Ja Henkalle neuloin puuvillasekoitelangasta (ei kutita herkkä Henkkaa) liivin virkatulla pöllöllä:


Tämän malli muodostui tehdessä, perusliivihän tämä periaatteessa. Olin lähdössä inhottavaam tutkimukseen sairaalaan ja tarvitsin matkalle ja siellä odottteluun neulottavaa, ei niin paljon hermostuta, kun on neule mukana. Edellisenä iltana loin silmukat resoriin ja sillä reissulla hyvän matkaa työ etenikin. Vaaleansiniset raidat tein niin, että ensin neuloin kerroksen oikeaa ja sitten vasta nurjan kerroksen, näin tulee siistimmät nurjat raidat mun mielestä. Pöllöön katsoin  aluksi ohjetta, mutta jossain meni metsään ohjeenluku ja jatkoin ilman ohjetta, onhan se aika pöllö pöllö, vai mitä! Lankaa kului kaikkiaan n. 200 ja 130 senttiseksi liiviä tarkoitin. Laitoin liivin viimeviikolla postilla Henkalle menemään, kun ensimmäiset koulukuvaukset Henkalla on tulevala viikolla. Jos vaikka poika pöllöilisi kouluvassa!


Loppukesän ehdottomia "herkkuja" katsella pihalla on kärpässienet, meillä on oikein hurmaavia sieniä kasvanut joka kesä. Vaan tänäkesänä on ollut niin kuivaa, että jo ehdin huolestua, tulee pikkukärpässieniä ollenkaan. Elokuun viimeisenä päivänä vasta oli ensimmäiset punaiset pikkuiset lakit näkyvissä ja hetihän kameran kanssa piti mennä niitä ihailemaan. Muuten, ei ole syötäviä sieniä täällä metsässäkään lähes ollenkaan. Toivottavasti vielä ehtii edes suppikset kasvaa...


Koso-täti kyseli edellisen bloggauksen kommenteissa, huovutettijen tossujen kokoa ennen pesua.
Otin kuvan tossuista sekä että, sellainen kolmannes ainakin koosta lähtee huopuessa. Toivottavasti tästä on apua...



Noin on pöllöilyt, seuraavaksi vaihdetaan eläinlajia...

Aurinkoista syysviikkoa!

Silkkipaperissa matkannut!

$
0
0
Taannoin Ankkalammella oli blogiarvonta ja pieni käsi poimi nimeni purkista. Iiiihana lanka matkasi silkkipaperissa mammuttilaan. Vau, ette usko, miten ihana väri ja tuntu langassa on! Oikea silittelylanka! Vielä en pystynyt miettimään mitä siitä tekisin, kun sain vuosikymmenen migreenin ja vasta nyt pystyn edes kirjoittamaan. Mut sen tiedän, että jotain oikein ihanaa tästä tulee, merinon pehmeyttä, silkin kiiltoa!

Kiitokset Ankkalammelle!


Huomasin Karnevaalikaudessa kuvakilpailun kesän päättymisestä ja sumuisena sunnuntaiaamuna kuvaamani kasteiset seitit, kuivuneet oksat ja kellastuneet lehdet on minulle merkki kesän päättymisestä, joten uskaltaudun osallistumaan tällä kuvalla mukaan kilpailuun.


Hyvää viikonloppua!

Puputusta!

$
0
0
Viikko sitten aloitin tän syksyn "elukkabloggaukset" ja nyt on puput vuorossa:


Ystävättarelle olen jo muutaman vuoden tehnyt huovutettuja puputossuja ja saatuani viestin, että oli taas luopunut pupuistaan ja kaipasi uusia, päätin pistää pupulauman puikoille, saa sitten valita mieleisensä puput. Kaikissa lankana Pirtin Kehräämön hahtuvalanka ja koko n. 38-39. Koska samakin lanka erivärisenä huopuu erilailla, tuli tossuista vähän erikokoisia samasta silmukka- ja kerosmäärästä riippumatta. Naamoja tikuttelin neulahuovuttamalla ja huomasin juuri kuvaa katsoessa, että olen unohtanut häntätupsut ommella pupuille (huovutetut pallot), eikä muuten ole ensimmäinen unohdus viimeaikoina, päinvastoin unohtunut kaikenlaista kaikenlaisista asioista... Nämä tossut ei Sukkasatoon kelpaa, tehty elokuussa.

Mutta nämä tossut kävin perunalaariin kärräämässä. Toisen viikon sukkasatoni oli 3 paria huovutettuja tossuja ja nuo punavalkoiset villasukat. Tossujen tiedot samat kuin puputossuissa, koot 38-40. Perusvillasukat ainaoikein kantapäällä kokoa 39. Kuvaustrekvisiitaksi mukaan pääsi hahtuvasta virkatut ja huovutetut nalle-patalaput:


Huovutetut lapaset Pirtin hahtuvalangasta kuvasin puputossujen kanssa samalla reissulla ja niin väritys on sammaleinen, että kertaalleen luulin hukanneeni ne, kun en sammaleesta erottanut, vaikka istuin vieressä! 


Aurinkovärjäyksen tuotoksia ompelin tyynyiksi. Näissä väritys on niin ruskainen, ettei enempää vois toivoa. Pari palaa ruskaa päätyi olkkariin syksyä tekemään. Näiden värjäyshistoria on erilainen kuin muulloin. Olin sekoittamassa ruskaväritystä ja tiputeltua väritipat pastaan ja alettuani sekoittaa niitä väritys värin pinta oli herkullisen monivärinen, joten sekoitus seis ja varovasti yritin siirtää väriä enempää sekoittumatta pensselillä kankaalle. Aika Osaan näin tehtyjä kankaita laitoin vielä vaahteran lehtiä päälle, osan (näissä tyynyissä taustapuoli) jätin sinälleen. Kivoja kuvioita ja värejä syntyi näinkin.

Tyynyt tikkasin yhteen vanhasta fleesehuovasta leikattuihin paloihin "epämääräisin" ruudukoin oranssilla langalla. Kuvassa ei väritys ja tikkaus tietenkään näytä yhtä hyvältä kuin luonnossa...
Mutta tässä on ehdottomat lempityynyni!


Hyvää syysviikkoa!

Huovutusta!

$
0
0

Aiemmin syksyllä olin verkossa verkkohuovutuksiin ja lilaan settiin tein vielä kassin ja kämmekkäät. Ruskanväriset kämmekkäät ja vaaleammat lapaset tikuttelin myös. Pianhan näidenkin käyttöaika on käsillä ja johan aamuisin on niin kylmää, että kämmekkäät ohuiden sormikkaiden päällä on käyttökelpoiset. Alakuvassa näkyy kassin vuorikangas, kaapista löytynyt puuvillakankaanpala, jossa lilat kukkaset on samaa väriä hahtuvan kanssa.


Perunalaariin kävin eilen nakkaamassa kolmet sukat.
Miesten perussukat Hellun ja Henkan sukkien alla, eli Minionia mukaillen Hellulle ja pommilinnut Henkalle. 


Eilen yritin blogiakin päivitellä, mutta meillä nettiyhteys on viimeviikkoina pätkinyt, vikailmoituksen äsken tein...  

Kun vihdoin viimein saatiin meillekkin kärpässieniaika alkamaan, niin niitähän täytyy kuvata ahkerasti ja jakaa kuvia kanssanne! Ne vaan on niin suloisia, kun kirkkaina väriläiskinä työntyvät sammaleesta esiin.


Hyvää syysviikkoa!


Lapastelua!

$
0
0


Nyt on neulottu sarjassa "ruutulapasia" omille, näiden kaverille ja valmiiksi varastoon muillekkin kavereille. Nämä on tehty  villalangasta lankaan nähden ohuemmilla puikoilla vähän Lovikkalapasten tapaan. Tytär pyysy ruutuja ensimmäisiin lapasiin ja siitä ne ruudut sitten karkas puikoilta ja erimuodoissa on kaikissa viimeaikojen lapasissa. Ruudutustan on 2 oikein, 2 nurin kaksi kerrosta ja sitten oikeiden ja nurjien paikka vaihtuu. Pehmeitä, lämpimiä lapasista tuli.


Olen ollut lonkan kanssa ihmeissäin pitkän aikaa ja huonommaksi menee kokoajan, nytkin olen ollut taas monta päivää peräkkäin sohvanpohjalla kipulääkkeet ja kissat seurana. Neulomuksetkin on sitten tälläisiä helppoja hommia ja pientä muutosta kun esim. lapaspariin aina tekee, niin ei kyllästytä edes, siis neulominen, muuten olen kyllästynyt kipuun ja paikallaan oloon.  Joten tumppua, tossua, hattua yms. taitaa tulla puikoilta jatkossakin... Blogimaailmaan kommentointikin on vaikeaa, kun yhdellä kädellä yleensä konetta käyttää, blogeja tulee kyllä selattua tavallista enemmän. 

Tässä vielä lähikuvassa ruudutus, jotenkin vaan paksusta, pehmeästä langasta tehtynä se näyttää ja tuntuu lämpimältä:


  1. Syyskuun neulomukset yhteenvetona:

  • 3 Lapaset hahtuvalankaa 300g
  • Huovutettu hattu hahtuvalankaa 100g
  • 2 lapaset villa/alpakkaa 200g
  • Huovutettu kännypussi ja tölkkicooleri hahtuvaa yht. reilu 50g
  • Huovutetut lapaset hahtuvaa 100g
  • Huovutetut lapaset hahtuvaa 100g
  • Huovutettu hattu hahtuvaa 150g
  • 2 huovutetut lapaset yht. 150g
  • Pommilintu-sukat nafti 100g
  • MInion sukat reilu 50g
  • MIesten villasuakt reippaat 100g
  • Punavalkoiset villasukat reilu 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • 2 Huovutetut kämmekkäät hahtuvalankaa yht. reilu 150g
  • Huovutettu laukku hahtuvaa reilu 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • Huovutetut lapaset hahtuvaa 100g
  • Huovutetut lapaset hahtuvalankaa 150g
  • Huovutetut tossut kaksinkertainen villalankaa 200g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa reilu 100g
  • Huovutetut tossut miesten kokoa hahtuvalankaa reilu 150g

Yhteensä 2 850 grammaa ja 28 valmsita työtä.

Aurinkoista lokakuuta!

Pöllöjä ja muita elukoita!

$
0
0

Nämä tossut kävin Perunalaariin viemässä, tämän viikon sukkasatonani.

Kokoa tossuilla on n. 39 ja hahtuvalangasta (menekki 150g) neulottu, pesukoneessa huovutettu ja valmiisiin tossuihin pöllön naamat neulahuovutettu. 


Tölkkicoolerreitakin valmistunut pöllöinä ja koirana,
sekä alakuvassa oleva vihreä hirvitys, jonka piti olla sammakko...

Kännykkäpussi "Minion" mukaelmana. Jotenkin nuo Minionit on hurmanneet mut...


Sukkasadon keräysaika on, mut mulla oon jatkunut lapasvimma, niin vaan pääsi käymään, ei voi mitään. Tossuja sitten myöhemmin...

Ensin huovutettuja lapasia 2-kertaisesta hahtuvasta tehtynä. 
Kuvasin vain nämä liukuvärjätyt parit:


Ja sitten samoja "villalapasia" kuin edellisessä bloggauksessa. Osasta harjasin sisäpuolen "karstatuksi", on pehmeää ja lämmintä. 

Kahdet pikkulapaset tein pienelle pojalle. Koon arviointi oli tosi vaikeaa... Poika täyttää juuri kaksivuotta, eikä mulla ollut mitään vertailukohtaa. Varsinkin peukalon leveys ja korkeus oli hakusessa. Tein nyt nämä ja kunhan sovitetaan, niin tehdään sitten isompia tai pienempiä...


Nettiyhteys vaihtui meillä "Neulojan nettiin".
Kokeillaan nyt toimiiko paremmin ja varmemmin...

Ai miksi, neulojan netti?
No, tytär totesi sim-korttia laittaessaan, et täähän on ihan sulle äiti tehty liittymä ja näytti korttia!
Tottahan tuo on, ovat kuvanneet oikean kuvan neulojille!


Kiitoksia kaikille kommentoijille ja paranemistoivotuksia lähettäneille!
Vaikka liikkuminen on hankalaa ja olo tuskainen jatkuvan säryn kanssa, niin onneksi kädet toimii ja puikot heiluu! 

Hyvää ja aurinkoista syysviikkoa!

Pöllöt, puput ja pipot!

$
0
0
Ei mitään uutta tai ihmeellistä esiteltävää, samanlaisilla neulehommilla on eteenpäin menty kuin ennenkin. Ja iso kiitos kaikille paranemistoivotuksista! Eipä juurikaan muutoksia lonkan suhteenkaan ole ollut, joku päivä saattaa olla parempi ja sitten taas useampi päivä huonona. Tänään pääsin sentään ulos kuvaamaan, menin pikkukallion sivulle ja asettelin siihen näitä käsitöitä vähän kuin pöydälle ja niin ulkokuvaus onnistui. 

Perunalaariin kävin viemässä kahdet tossut (koko n. 38-39, lanka Pirtin kehräämön hahtuvalanka), samantapaisiahan täällä on tehty ennenkin. Pari "kissapipoa" lasten koossa huovutin myös, näissähän tulee kissankorvat päähän laitettaessa. Tuo sinisävyinen oli nurjalta puolelta niin kaunis, että laitoinkin sen oikeaksi puoleksi, tosin kääntämällä voi käyttää myös toisinpäin.


Pitkään aikaan ei ole kuulemma kissoista kuvia ollut täällä ja tottahan tuo on. Kuvasin aamupäivällä molempia kissoja, mutta Soodi oli nokosilla niin aurinkoisella paikalla osittain, ettei kuvat olleet hääppösiä, joten laitetaan ajankohtaisia kuvia hänestä myöhemmin.

Tässä Sonffista pari kuvaa kesken aamupäivänokosten.
Haukotuttaa:


No, kyllä hän sitten poseerasikin. Kyllä on muuten pojalla komeat kulmakarvat!

  1. Ja Sonffin unoset jatkui rauhassa, kun lähdin ulos kuvaamaan...
Leppäkertun pesä löytyi omenapuusta:



Pienen koivun oksassa oli väri-iloittelua kerrassaan:


Värikästä syysviikkoa!

Pyöryläliivi!

$
0
0
Huom!
Tässä bloggauksessa ei ole yhtään huovutusta, hih!
Vaan on virkattu ympyrää:


Tämän liivin tarina alkaa viime syksytä, jolloin voitin ison vyyhdin vironvillaa blogiarvonnassa. Väri oli niin kaunis, että siirsin vyyhdin jemma-nimiseen paikkaan varattuna, päätin tehdä siitä itselleni jotain.

Aiemmin vironvillasta tehdessäni olen huomannut siinä olen voimakkaan tuoksun (ilmeisesti konerasva?) ja toisaalta lanka on aika kovaa, mutta työt on pehmenneet mukaviksi huuhteluvaiheessa. Niinpä päätin pestä vyyhdin kokeeksi ennen virkkausta ja voin sanoa, että kannatti ja jatkossakin pesen vyyhdit ensin! Pesu tapahtui vauvan kylpyammeessa ja viimeiseen huuhteluveteen laitoin sen etikan, kuten muulloinkin neuleita huuhdellessa.

Sitten vaan virkkaamaan, ei tietenkään mitään varsinaista ohjetta ollut, mutta silmissäin välkkyi mielikuva valmiista pyöryläliivistä ... Kuvauksen hoiti keskimmäinen tytär eilen ja koska oli kylmää, niin en paikoillain kuvissa ollut, vaan kädet nyrkissä heiluin... Kiitokset kuvaajalle!


Langan riittävyys vähän pelotti ja muutaman samansävyisen keränlopun jouduinkin kaivamaan avuksi. Jos lankaa olisi ollut enemmän, olisin vielä yhden mallikerran tehnyt pyörylän ympäri. Toisaalta kiinni menee ihan mukavasti näinkin ja ehkä lisäkerrokset olisi ollut takin alla epämukavat. Kädenteiden paikat oli se haastavin osuus ja siihen etsin netisä apuja, ulkomaisilta sivuilta löysin mittasuhteita, joita käytin apuna. Olen aikoinaan nähnyt luonnossa muutaman neulotun pyöryläliivin vuosien takaisella Novitan ohjeella tehtynä ja ne ei istuneet ollenkaan käyttäjiensä päällä ja sen takia pyörylähommat on mulla jääneet tekemättä. Nyt kuitenkin rohkaistun tekemään ja sen mitä pääällä on tähän asti ollut, ei pitotuntuma ole ollenkaan paha ja jos innostun vaikka toisen tekemään, niin tästä mallia ottamalla siitä voisi muokata ihan täydelllisenkin... Tykkään tästä kovasti, saattaapi olla, että tätä pidetään paljonkin päällä...


Kävin äsken ulkona vielä ottamassa "maassa kuvan" liivistä, tosin enemmänkin heitettynä, kuin aseteltuna (tuo lonkka kun ei anna kumarrella). Lankaa tähän meni kaikenkaikkiaan n. 300 g ja kolmosen "muotoiltu" virkkuukoukku oli työvälineenä. 


Viimeksi oli Sonffin kuvia ja lupailin Soodistakin tuoretta kuvaa. Illalla otin kameran esiin ja napsasin Soodista kuvan, joka kertookin hänen mielipiteensä kuvauksesta selkeästi:
Mee muualle sen kameras kans ja anna mun nukkua rauhassa!


Syy kuvaamiseen tässä, eli lauantai-illan luonto-ohjelma, jonka Sonffi taas katsoi alusta loppuun.
Sonffi on alkanut katselemaan luonto-ohjelmia ja välillä kyllä yleisurheiluakin tulee Sonffin seurattua...


On meillä ihanat, persoonalliset kissat!

Aurinkoisia syyspäiviä!

Omituisia otuksia ja muuta mukavaa!

$
0
0
Kaikenlaista muuta puuhaa ollut mammuttilassa ja bloggaukset jääneet väliin. Viimeviikolla Hellulla ja Henkalla oli syysloma ja mammuttilassa viettiin mummila-elämää. 

Henkka suostui dino-hatun malliksi:


Hatun neuloin Pirtin Kehräämön hahtuvasta ja malli on oma. Visio hatusta oli päässä ja tehdessä malli muotoutui tälläiseksi. Se täytyy hatusta sanoa, että ainakin Henkan päähän istui todella hyvin! 


Henkka ainakin tykkäsi hatusta kovasti, tosin tuli ehdotusta yhdistää kaulaliina suoraan hattuun. Antoipa Henkka tästä tarkat ohjeetkin...

Koska lapsilla ei voi olla liikaa hattuja, ompelin Henkalle fleesestä alkusyksyyn sopivan dino-hatun ja Hellulle puolestaan vastaavan Hello Kitty-hatun. Onnistuivat hyvin kooltaan ja mallilta ja piti ne kuvata ja blogatakkin, vaan eipä me muistettu ja ehditty, oli niin kiireinen viikko...


Henkka oli myös mallina tädilleen neulomassani tuubi-huivissa:


Ihanan pehmeää villaa ja alpakkaa tekokuidulla täydennettynä. Helmineuletta, kahteen kertaan menee kaulan ympäri ja laitoin napit, joilla huivin saa tuubiksi. Napit tuo kivaa vaihtelua tuubiin ja voihan tuota sitten käyttää myös huivina, jos tuubeilu kyllästyttää...


Onnetar oli suotuisa Inkerin blogin arpajaisissa ja voitin Kauneimmat Neulemallit kirjan.
Olen niin onnellinen tästä kirjavoitosta, koska tuota kirjaa olen monenmonta kertaa lainannut kirjastosta ja silloin useaan työhön sieltä mallineuleen löytänyt. Nyt on kirja aina saatavilla, kun mallineuletta kaipaa! Kiitokset!



Vanhoista farkuista ompelemia kasseja olen blogissakin vuosien varrella esitellyt useampiakin. Nyt tuli akuutti käsilaukkua hivenen isomman farkkuolkalaukun tarve, vanhasta olkalaukusta kun vetoketju hajosi ja olen siihen vähän lisätilaakin kaivannut ("normaali! käsilaukkuvarustuksen lisäksi pitäisi mukavasti mahtua vissypullo ja tietenkin kutimus). Pöllöjä kun vähän sinne ja tänne on tullut tehtyä, niinpä laukunkin toiselle puolen kokeilin pöllön aplikoida, aika pöllöltähän tuo näyttää... Sisällä laukun vuorissa on iso vetoketjutasku ja toisessa sivussa tasku kännykälle ja tietenkin laukku suljetaan vetoketjulla. Ihan passeliksi laukuksi käyttössä on tämä jo ehtinyt osoittautua.

Alkaa käydä lokakuu vähiin ja pian siirrytään marraskuun puolelle. Kyllä aika vaan kiitää nopeaan tahtiin, Jouluunkaan ei enää ole kuin hetki...

Hyviä syyspäiviä!

Article 1

$
0
0
Pikkuiset siililapaset tein 2-vuotta täyttävälle pojalle synttärilahjaksi villapuseron mukana. Villapuseron esittelen tarkemmin seuraavassa postauksessa. Tässä postauksessa vastaan haasteisiin ja lokakuun neuleraportin lyhyenä yhteenvetona laitan loppuun mukaan-

Nämä siilit oli muuten ensimmäiset, joiden piikkiosan tein erikseen ja ompelin valmiisiin lapasiin:


Satunnainen Paula haastoi minut vastailemaan kysymyksiin. Kiitokset!

Säännöt:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.

1. Mikä on lähinnä sydäntäsi: neulominen / virkkaaminen / puutarhatyöt / lukeminen / joku muu;mikä?
Neulominen, ehdottomasti neulominen, mutta kesällä virkkuukoukku helposti koukuttaa.

2. Mitä harrastamiseen liittyvää olet viimeksi hankkinut? 
Lankaa "pari pientä kerää" silloin tällöin piristää päivää ja mahdollistaa jatkossakin puikkojen heilumisen.

3. Onko sinulla kotona jokin tietty paikka, missä teet käsitöitä, luet tms.?
Sohvannurkka, siellä on mukava neuloa ja samalla seurata televisiota, tai sitten läppäriltä katsella jotakin. Olen aiemminkin täällä kertonut, että pääasiassa neulon lähes pitkällään ollen, siinä kun ei hartiatkaan pääse jännittymään, kun liike lähtee ranteesta.

4. Miten aloitat aamusi?
Pannullisella kahvia, netistä uutisia lukien ja valitettavasti myös kipulääkkeet kuuluvat aamuun.

5. Miten rentoudut?
Puikkoja heiluttamalla.

6. Mikä saa sinut hymyilemään?
Kissamme Soodi ja Sonffi. Joskus voisi laskea, montako kertaa päivän aikana he hymyilyttävät tai naurattavat.

7. Oletko pitänyt kauan blogia? Mikä sinut sai aloittamaan blogisi pitämisen?
Kuudes vuosi jo menossa, nopeastippa nekin vuodet on menneet.
Aloitin blogin pidon jäätyäni blogikoukkuun muutama vuosi aiemmin. Harmi vaan, että useimmat sen aikaiset blogit on jo lopettaneet.

8. Seuraatko säännöllisesti itseäsi miellyttäviä blogeja? 
Kyllä.

9. Osallistutko blogiarpajaisiin?
Osallistun ja aina välillä on onnetarkin suosinut.

10. Mitä toivot alkavalta talvelta?
Kauniita talvipäiviä ja mukavia käsityöhetkiä.

11. Millainen on joulusi?
Toivottavasti onnellinen.

Tässä kohtaa passaan ja jätän haastamisen väliin. Mutta kiva olisi, jos Sinä, joka et vielä oel tähän vastannut, nappaiset haasteen mukaasi...

Sitten lyhyesti lokakuun neuleet yhteen:

  • Huovutetut tossut villalankaa kaksinkertaisena reilut 100
  • Lapaset villaa 100g
  • Virkattu liivi vionvillaa 300g
  • cooleri hahtuvaa nafti 50g
  • Lapaset villaa 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa reilu 100g
  • Lapaset villaa 100g
  • 2 Pikku lapaset yht. reilut 50g
  • Lapaset villaa 100g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • lapaset villa/alpakkaa reilu 50g
  • Huovutetut tossut hahtuvalankaa 150g
  • Lapaset villaa 100g
  • Lapaset villaa reippaat 100g
  • 2 Huovutettua cooleria yht. reilu 100g
  • 2 Huovutettua hattua hahtuvaa yht. 250g
  • Huovutettu hattu hahtuvaa 200g
  • Tuubihuivi villa/alpakkaa 250g
  • Huovutettu hattu hahtuvaa 100g
  • Säärystimet Majaa 150g

Yhteensä 2 kg 600g ja 23 valmista työtä.!

Hyvää viikonalkua!

Autopusero pienelle pojalle!

$
0
0
Lauantaina juhlittiin pienen pojan 2 v. synttäreitä ja noiden edellisen bloggauksen siili-lapasten lisäksi neuloin autopuseron:


Parinviikon takaisen reissun aikana aloittelin tätä ja koska reissuneuleen piti olla sellaista, ettei tarvitse mallikuvioita tms. seurata, päätin neuloa puseron johon jälkikäteen teen "jotain kivaa". 

Aloitin puseron alhaalta pyöröneuleena, samoin hihat tein pyörönä, yhdistin kappaleet ja yläosaan raglanhihat ja eteen napituskaitale, ainoat ommeltavat saumat tuli kainaloon. Lankaa kului kaikkiaan n. 300 grammaa ja 3,5 millin puikoilla neulottu.

Valmiiseen puseroon päädyin virkkaamaan auton mallisen taskun. Taskun teko olikin se vaikeinta,, niin kuin aina mulle nuo "jotain esittävät virkkaukset" on. Puseron saaja kuitenkin tunnisti tuon autoksi, joten tyytyväinen olen. 


Ja sovituksessa pusero osoittautui sopivan reiluksi, kuten oli tarkoituskin.


Sonffi osallistuu pitkin päivää kaikenlaisiin hommiin, eikä lepohetketkään rauhallisia ole aina. Langan keriminen ei kuitenkaan enempää häiritse häntä, mitä nyt katseella pitää seurata, että touhu onnistuu...


Huovutettuja hattuja!

$
0
0

Kävi taas niin, että hatutus iski ja huomaamatta tuli tehtyä hattuja, urakalla...
Nämä nyt kuvissa esiintyvät on kaikki tehty Pirtin Kehräämön hahtuvasta (4-kertaisena) ja puikkokoko oli 7 mm.

Minionin silmä neulahuovutettu valmiiseen hattuun.
Kovin paljon jutunaihetta ei näistä enää keksi. Onhan täällä joka talvi huovutettuja hattuja tehty ja blogattu. Ohjeet tai pikemminkin silmukka- ja kerrosmäärät on aiempien hattujen kokemuksista muokkautuneet. Erilaisia hattuja on huovuttu lisääkin, joten hattuputki jatkuu blogissakin...


Tää on sitten Turtles, jos joku ei tunnistanut!


Onnetar oli suosiollinen taannoin ja voitin Minä ja tekemiseni-blogista näin mahtavan palkinnon!

Novitan joululehti, askartelulehti, jossa mukana tarvikkeitaskin, joulukalenteri, pakettikortteja, suklaata ja ihana kortti. Niin Joulun odotukseen ja itse tekemiseen sopiva paketti! Olen onnellinen.
Kiitos Kirsi!


Eilen (16.11.) kuvasin ulkona monenlaisia luonto-oikkuja, joita lämmin syksy on saanut aikaan. 
Paljaassa ruusupuskassa oli muutama hennon vihreä keväinen lehti!  


Yöunilleen yhdessä käyneet Soodi ja Sonffi olivat yhtenä iltana niin suloisessa asetelmassa, että kuvata piti!


Hyvää viikonalkua!

Pöllöjä ja kissoja!

$
0
0
Ei siitä mihinkään pääse, että mammuttilassa vilisee elukoita...

Tytär pyysi ompelemaan tyynyt oman ryhmänsä lapsille piirissä istumista varten. Toiveena oli jotain  mistä lapset tykkäis... Meni siinä hetki aikaa tuumatessa ja kankaita penkoessa (kangasvarastoa on sen verran paljon ja tilaa puolestaan vähän, että pakko hyödyntää niitä varastoja, ennenkuin voi ostaa lisää kankaita), kunnes se idea iski. Tein "pöllö"-tyynyjä, joissa kaikissa on siivet eri "lastenkankaasta", näin jokainen tunnistaa omansa, mutta tyynyissä säilyi yhtenäinen linja. Naamat ja siivet on aplikoitu kankaalle, keltainen pohjakangas on paksua puuvillaa, taustapuolet ompelin keltasävyisestä värikkäästä paksusta puuvillasta. Kuvassa tyynyissä ei ole täytteitä, joten pöllöt on aika "laihoja". Myös tytär sai oman tyynynsä, joka jäi kuvaamatta. Muutenkin olen ommellut tyttärelle loru yms. pusseja, näihin olen näitä lapsellisia kankaita saanut hyvin käytettyä.


Huovutettuja hattuja on niin kiva tehdä. Hello Kitty ei esittelyjä enempää tarvinne:


Lankasäkki jäi hetkeksi lattialle ja Sonffihan heti käytti tilannetta hyväksi ja päätyi lankojen joukkoon nukkumaan...


Soodi vähän kateellisena katseli tuolilla:


Muuten, meidän kissat ei koske mun lankoihin tai keskeneräisiin käsitöihin kuin korkeintaan nukkumalla päällä, onneksi!

Hyvää marraskuun loppua!

Joulukuu alkoi!

$
0
0
Sonffin silmänisku kertoo, ettei kaikkea tehtyä nyt paljasteta:


Tytär pyysi joulukalenteria päiväkotiryhmälleen. Ostin valmista "taskukangasta" ja ompelin siitä taskut kaksinkertaisten kateliinojen (ompelin kaksi yhteen) päälle ja siitä tuli mieleinen ainakin minulle. Kuva on surkea, kankaiden värit menee kauniisti yhteen ja tähänhän voi lisätä irtokoristeita mielen ja tarpeen mukaan. Sanoinkin tyttärelle, että ottaa talteen mahdollisia omia joulukalenterin avaajia varten. Hellulle ja Henkalle olen aikoinaan ommellut omat kangaskalenterit.


Vilautan pari eläimellistä kassia. Huovutetut kassit kangasvuorilla, kokoa pienen käsilaukun verran. Ja niin, esittäävät kettua ja sutta tai voishan siinä nähdä koirankin tai...


Viime tiistaina oli upea auringonlasku:


Päivittäinen lintulautavieramme Kurre Oravainen:


Ihanaa joulukuun alkua!

Eläimiä edelleen, mitäpä muutakaan...

$
0
0
Aika kiitää ja Joulu lähestyy ja nyt on jo meilläkin jo saatu ensilumi maahan.
Blogi on syksyn ajan ollut erilaisten eläinten, niin oikein, kuin tehtyjenkin valtaamana ja sama touhu jatkuu.

Pöllöilyä tällä kertaa tyynyn muodossa. Tämä meni synttärilahjaksi  pienelle neidille.
Aina kun alan näitä aplikaatioita tekemään, mieleen tulee joku kankaanpalanen, joka sopii toiseen kankaaseen ja sitten käännän kangasjemmat ympäri ja etsitty kangas on siinä viimeisessä laatikossa... Näitä on kiva tehdä, mutta tälläkertaa tikkaukset on rumia, kun vanha ompelukoneeni otti jostain nokkiinsa ja päätti, sekä katkoa neuloja urakalla ja tehdä hyppytikkejä enemmän kuin olisi soveliasta...  Muuten, sydännappi "napana" (vaikkei pöllöillä napaa olekkaan) on tyttären tekemä.



Huovutettuja "kissapullopiiloja" olen ennenkin tehnyt ja bloggaillutkin.
Tässäkin kissa ensin neulottu, huovutettu ja lopuksi huovutusneulalla naama tehty.
Kuvassa naama näyttää jotenkin kierolta, luonnossa paremman näköinen. Kissan korvista tuli aika pyöreät tälläkertaa, liekkö jotain jalostettua rotua...


Itsenäisyyspäivän vieraamme:


Kuvassa näkyykin, miten lunta sakeasti satoi ja maa muuttui nopeasti valkoiseksi. Tämä valkohäntäpeura kavereidensa kanssa kävi myös tänään syömässä pellolla.

Tälläiset oli tämän bloggauksen eläimet, toisenlaisia seuraavaksi, luultavasti...






Kurkistus lahjuksiin!

$
0
0
Joulukiireet lie hidastaneet bloggaustahtia ja Seijamyrsky aikaansai meille hyvän matkaa kolmatta vuorokautta kestäneen sähkökatkon. Kyllä siinä on nykyajan elossa ja olossa sähkö niin olennainen osa, ei sille voi mitään. Trangia päätettiin hankkia vastaisen varalle, saa sitten kahvia ja ruokaa laitettua, varsinkin se kahvin puute otti minulle koville. Toki tänne kahvia tuotiin tuskaa helpottamaan.

Käsitöitä ei sähkökatkon aikana tehty, mutta ennen ja jälkeen toki. Kaikkea ei voi näyttää ja osa jäi taas kuvaamattakkin. Eipä mitään erikoista ole tullut tehtyä, pääasiassa huovutettuja lapasia ja tossuja ja muuta villaista. Tämän Konsta-konin uskaltaa jo nyt näyttää, päätyy pienen pojan luo Joulupukin tuomana. Ensimmäinen huovuttamani keppiheppa, muuten helppo tehdä, mutta onnistuin mokaamaankin... Eipä tullut siinä vaiheessa mieleen, kun innoissani pistin konin koneeseen huopumaan, että hevonharja olisi ollut huomattavasti helpompi ommella kiinni ennen huovutusta, kuin sen jälkeen. Onnistui se jälkeenkin, tosin työtä ja tuskaa oli saada neula hyvin huopuneen pinnan läpi. Enköhän muista harjan ommella ajoissa, jos joskus vielä heppaa huovutan...


Loppujen huovutusten saajia ei sitten paljastetakkaan.
Pikkulaukku huovutettu ja koristeltu pöllön naamalla:


Liukuvärjätystä hahtuvasta kämmekkäät:

Viikko Joulupukin tuloon, alkaa jo jännittää...
Tosin kiireinen viikko edessä, ettei ehkä ehdi jännittää...

Ihanaa odotus ja jännitysviikkoa Teille kaikille!

Viewing all 198 articles
Browse latest View live