Löysin Puikkoillen, koukkuillen blogista ohjeen virkattuun yksisarviseen:
Toissaviikolla tylsänä iltana päätin virkistää mieltäni aloittamalla yksisarvisen virkkaamisen herrrrkullisen vaaleanpunaisesta jämälangasta. Ohje oli selkeä, kiitos siitä. Virkkaaminen eteni joutuisasti, kasausvaihe hitaammin ja ompelimpa turvan ensin väärään paikkaan päätä ajattelemattomuutani. Sopiviem silmien puutteessa tein ne neulahuovuttamalla, kuten sieraimetkin ja "takapuoleen" huovutin sydämen. Aika lutuinen poni yksisarvisesta tulikin!
Loppuviikolla Hellu tuli mammuttilaan sairastamaan (kuume mokoma oli saanut Hellun valtaansa) ja yksisarvinen osoittautui hyväksi kaveriksi lepäilemään Hellun kanssa. Nimeksi Hellu antoi Pinkkisydämen.
Muutama tunti Hellun tulon jälkeen alkoi minullakin kuume nousta, onneksi taitaa alkaa helpottaa.
Ja mikäs meidän oli Hellun kanssa yhdessä makoilla ja kun jaksoin, niin aloittelin tämän palatyön tekoa.
Dominoneuleella jotakin isompaa työtä tulossa... Mutta, arvaako kukaan, minkä työn alku on?
Vinkkinä kerron, että samaa "lapsellista ja hassua" taas innostuin tekemään...
Laitan kuvia edistymisestä seuraavissa bloggauksissa.
Kuvassa tyttäreltä saamani "pinkkikukka", jonka myötä toivotan:
Ihanaa viikonloppua!